Päätin syksyllä 2022 luopua ryhmärakennushankkeesta. Ajatus asunnosta meren äärellä, mutta kuitenkin lähellä kaupungin palveluita oli todella houkutteleva, joten luopuminenkin vaati syvempää pohdintaa.
Tässä pohdintoja puolesta ja vastaan:
Innostuin ryhmärakennusprojektista nimenomaan yhteisöllisenä asumisen muotona. Oli houkutteleva ajatus saada koko pienperheeni saman katon alle, mutta kuitenkin omiin asuntoihin. Kuvittelin, kuinka mukavaa olisi, kun tuntisin kaikki naapurini ja voisimme viettää yhteistä aikaa sekä tukea toinen toistamme arjessa. Mielikuvissani katsoimme yhdessä telkkaria yhteisessä olohuoneessa – ehkä laittelisimme yhdessä ruokaa tai leipoisimme jouluherkkuja.. Koti muodostaisin turvallisen yhteisön, missä lapsenikin olisi turvallista asua mahdollisesti vielä kauan minun jälkeenikin..
Kuinkas sitten kävikään. Melko pian minulle selvisi, etteivät tulevat naapurini olleetkaan niin yhteisöllisiä kuin olin luullut. Käytiin kissanhännän vetoa siitä, pitäisikö pihaan istuttaa puu vai ei. Kiisteltiin myöskin siitä, kuinka monta autopaikkaa taloyhtiöön tulisi rakentaa, jotta kaikki autot saataisiin talliin suojaan. Perustettiin myöskin ryhmä miettimään yhteisiä tiloja, joihin ryhmä sitten päätyi esittämään täysin poikkeavia tiloja; uutena ideana esitettiin, että yhteiset tilat minimoidaan ja tilalle rakennetaan lisää asuntoja.
Edellä mainitut eivät toki olleet edes relevantteja ajatuksia, koska perusmääräykset lähtivät kaupungin rakennuskaavaan istuttamista vaatimuksista asumistilojen ja yhteistilojen määrän osalta.
Koti meren rannalla. Kukapa ei haluasi nauttia kesäisestä päivästä meren äärellä – lempeässä tuulessa.
Talo oli tosiaankin suunniteltu paraatipaikalle aivan meren rantaan. Voin vieläkin kuvitella seisovani talon kattoterassilla merelle tuijottaen – aivan kuin Titanicin keulassa – kädet sivuille kurkottaen tuulen heilutellessa kutrejani..
Kalasataman suunnittelussa ei ole otettu huomioon sitä, millaisia tuulitunneleita suorat katuosuudet muodostavat – tai ehkä juurikin näin on haluttu aluetta suunnitella – en tiedä. Kylmä tuuli saa vapaasti puhaltaa pitkien, avoimien katuosuuksien kautta merenrannasta Rediin asti. Pakkasella tuuli tuntuu jäätävältä.
Talon edustalle on suunniteltu merellinen omakotialue. Kyllä, aivan oikein – merellinen omakotialue. Talot on suunniteltu rakennettaviksi mereen jonkinlasiten ponttoonilaitureiden päälle. Niihin rakennetaan normaali talotekniikka, mutta ei perustuksia, koska ne kelluvat meren päällä. En niinkään vaivannut päätäni näiden asukkaiden asumismukavuudella, vaan mietin sen sijaan, millainen lopulta olisi tämä ”merinäköala”, joka uudesta asuintalostani merelle aukeaisi. Mielikuvissani näin viuhkamaisen muodostelman meressä kelluvia omakotitalojen kattoja. Se siitä merinäköalasta. Ratkaisuna oli vaihtaa suunnitelmani niin, että ikkunat olivat talon toiselle sivulle, missä ei ollut suoraa merinäköalaa. Tämän jälkeen mietinkin, miksi oikeastaan haluasin muuttaa meren rannalle, jos en pääse nauttimaan siitä.
Lopullinen päätös perustui kuitenkin asunnon kustannusarvioon. Totesin jo melko varhaisessa vaiheessa, ettei taloa millään rakennettaisi ensimmäisen hinta-arvion mukaisella 5500euron neliöhinnalla. Oma arvioni tuolloin noin 7000 euroa per neliö. Sunnittelun edetessä hinta nousi tästäkin vielä pari tuhatta euroa. Minun oli myönnettävä, että kuvitelmani saada edullinen asunto ryhmärakentamisen kautta, oli epärealistinen. Päätin luopua haaveestani yhteisöllisestä asumisesta ryhmärakennuskohteessa. Sen sijaan en täysin luopunut haaveestani asua meren rannalla 😉